Muistatko sen tunteen kun menet ensimmäisen kerran kesätöihin?

Sen tunteen kun saat ensimmäisen palkan?

Sen tunteen kun tajuat kuinka nopeasti se palkka menee?

JA sen tunteen kun tajuat, että sinun on tehtävä töitä aina vaan lisää jotta voit ylläpitää sen ensimmäisen palkkapäivän tunteen?

 

Itse ainakin muistan sen tunteen! Sen innostuksen minkä elämäni ensimmäinen liksanauha toi mukanaan, sen tunteen kun katsoi tilillensä ja siellä oli rahaa, rahaa jonka oli itse ansainnut oikealla työllä! Tuli heti paljon aikuisempi olo tuntui, että on todella kypsä ja aikaansaava. 

Mutta sekin tunne se katoaa aikanaan, kun sain ensimmäisen vakityöni kesätöitteni kautta, olin aivan innoissani siitä! "voisin vihdoin tehdä mitä huvittaa milloin huvittaa kun minulla on ihan omaa rahaa" Se tunne vie mukanaan. 
Ensin olin koulussa päivät ja illat töissä, se alkoi kuitenkin käymään liian raskaaksi minulle joten minun oli valittava: haluanko käydä koulun loppuun jotta saisin ammatin & voisin joskus saada paljon parempaa palkkaa kun kaupankassalla? Vai valitsenko työt ja jään sinne kaupan kassalle jumiin eläkeikään asti? 

Tottakai valitsin työt! Olin jo niin tottunut siihen, että minulla on rahaa eikä minun tarvitse joka perjantai keksiä tekosyitä miksi tarvitsisin rahaa baari-iltaan äidiltäni.

Nyt minulla ei ole tutkintoa mistään, ei mitään muuta kun peruskoulu. Minulla on kuitenkin ammatti. Mutta sekin on laiha lohtu siihen verrattuna mitä minusta olisi voinut tulla jos olisin vain jatkanut opiskeluitani.

Joudun tekemään työni 50 kertaa "paremmin" ja nopeammin kun muut korkeakoulutetut kaiken oppineet työtoverit. Joudun joustamaan joka asiassa, teen ylitöitä aina tarvittaessa, vaihdan vuoroja jos jollekkin tulee menoja en koskaan sano ei? Kaikki tämä vain sen takia, että haluan yltää samalle tasolle kun muut, jotka ovat istuneet koulunpenkillä koko pienenikänsä.

Välillä minua alkaa todella ahdistamaan ajatus, että elän työlleni en elä työlläni. Välillä tuntuu, että vapaa päivätkin ovat vain minun pääni sisällä oleva mielikuvitus päivä? Moni on vitsaillut että, kun teen niin paljon töitä, minusta tulee kohta miljonääri koska en kerkiä tuhlaamaan rahojani mihinkään? Mutta koska minulla ei ole amatillistatutkintoa niin palkkani ei myöskään ole suuri vaikka tekisin 24 tuntia, 365 päivää töitä rahat eivät tunnu riittävän kun pakollisiin menoihin ne eivät nimittäin muutu miksikään vaikka olisinkin töissä koko ajan.

Olen aloittanut monta tutkintoa kaikki vaan tuntuu aina jäävän kesken osaksi töiden takia ja osaksi sen takia, että en osaa päättää mitä minusta tulee? Haluaisin tehdä elämälläni jotain, jotain joka saa perheeni, sukuni ja läheiseni & ennen kaikkea itseni, ylpeiksi minusta! Kaupan kassalla kauniisti hymyily ja tuotteiden myyminen ei välttämättä ole ihan se ammatti joka saa minut tuntemaan niin.

Olen kuullut, lukenut & tunnen ihmisiä jotka ovat kovalla työllä ja elämänsä omistamalla saaneet aikaan jotain suurta jotain josta he voivat olla todella ylpeitä. Se on se asia mitä minä haluan elämälläni tehdä. 
Haluan, että elämänityö ei mene hukkaan kukaan ei muista minua 40 vuoden päästä kaupankassalta? 

SEN MINÄ MYÖS TEEN!

minusta tulee vielä jotain jolloinka voin olla ylpeä itsestäni & saavutuksistani!
Kunhan vain uskon itseeni, minusta voi tulla juuri sitä mitä itse haluan! (: